25.9.06

Viikko 38

Oho, onpas aika kulunut taas nopeasti! Blogin päivityskin on muiden kiireiden ohessa unohtunut, joten listaan nyt sitten viime viikolta tekemisiä.

Maanantai: Yhdistelmä pyöräily 1 h 30 min + juoksu 45 min. Perinteinen maanantain yhdistelmäharjoitus tuli taas tehtyä, tällä kertaa hieman pidennetyllä juoksulla. Pyöräily sujui hyvin ja keskinopeuskin nousi reiluun 30 km/h huolimatta kovasta tuulesta. Juoksun alku oli melkein parasta juoksua tänä vuonna, mutta sitten puolimatkan kohdalla jouduin pistämään kävelyksi kovien rintakipujen vuoksi. Olettaisin, että kivut olivat muita kuin sydänlihaksesta lähteviä, mutta sydämen kohdalla tuntuvat kovat kivut ovat aina pelottavia ja epämiellyttäviä. Loppumatkan tulinkin sitten hyvin rauhallisesti hölkäten. Yhdistelmän keskisyke oli 149 bpm.

Tiistai: Pyöräily 1 h 18 min. Tiistaina ajoin saman pyörälenkin kuin maanantaina, mutta lujempaa. Tuuli oli tänään vieläkin kovempi kuin maanantaina, mutta sain nostettua keskinopeuden 32 km/h. Polvi oireilee edelleen hieman kovemmassa pyöräilyssä, mutta sydämen seudun kivut olivat onneksi poissa :)

Keskiviikko: Pyöräily 56 min. Keskiviikkona ajoin rauhallisen palauttavan pyörälenkin, joka jäi hieman lyhyeksi kun lenkin aikana alkoi pimenemään. Keskisyke 130 bpm.

Perjantai: Uinti 50 min. Torstain välipäivän jälkeen kävin uimassa parin viikon tauon jälkeen. Uinti oli ihan hyvää peruskamaa, mutta tekniikkapuutteet kyllä korostuvat heti kun uinnista pitää taukoa. Tarkoituksena on lisätä uinnin määrää loka-marraskuussa sitten kun ilmat huononevat niin paljon, että ulos ei viitsi aina lähteä.

Sunnuntai: Sähly 50 min + juoksu 47 min. Lauantaina oli viikon toinen lepopäivä, ja sunnuntaina kävin taas pelaamassa vakiovuorolla sählyä. Tänään sykkeet olivat herkässä ja sählyssä sykemittari näytti melkein koko pelin ajan n. 90% maksimista lukemia :) Heti sählyn jälkeen kävin vielä juoksemassa vajaat 50 minuuttia rauhallisesti sykkeillä 135 - 145 bpm.

Parin viikon takaisen hieman kevyemmän viikon jälkeen olen saanut aikaiseksi pari hyvää treeniviikkoa, kun tämän viikon harjoitusmäärä oli yli 7 tuntia ja edellisen viikon yli 10 tuntia. Työkiireet rajoittavat kyllä menoa, mutta priorisoidaan nyt työt kuitenkin treenien edelle ;)


Viivalla jossain päin Suomea.

Ei kommentteja: