27.11.06

Kevyttä reeniä

Viimeiset kolme viikkoa ovat kuluneet lähinnä töihin liittyvien puuhastelujen ja muiden harrastusten merkeissä, joten urheilu on jäänyt vähän vähemmälle. Ihan kokonaan sohvan pohjalle en ole kuitenkaan vajonnut, treenitunteja on kuitenkin tullut kolmen viikon aikana reilut 12. Harjoitukset ovat olleet lajinomaisia, kun hiihto on jäänyt lumien sulattua. Olen tehnyt kerran pari viikossa pyöräily-juoksu -yhdistelmiä, jotka ovat toki olleet kestoltaan lyhyitä (50 min - 1 h 20 min). Lisäksi olen uinut 30-45 min kerran tai kaksi viikossa. Esimerkkinä viime viikko (vko 47):

Maanantai: Pyöräily 45 min + juoksu 25 min. Rento yhdistelmä, jossa pyöräilin vastuksella ensin hyvin kevyesti 120 - 130 sykkeellä. Päälle juoksua vähän anaerobisen kynnyksen alapuolella sykkeillä 150-160.

Tiistai: Pyöräily 37 min + juoksu 15 min. Maanantain toisinto, kiireestä johtuen hieman lyhennettynä.

Keskiviikko: Välipäivä.

Torstai: Pyöräily vastuksella 55 min. Maltillista pyörittelyä, sisältäen 3 * 5 min "vetoja", joista ensimmäinen reilun 140, toinen alle 150 ja kolmas yli 150 sykkeillä. Keskisyke 126 bpm.

Perjantai: Uinti 40 min. Rauhallista perusuintia.

Lauantai: Pyöräily vastuksella 45 min. Kevyttä pyörittelyä, 4*4 min vähän kovempaa. Keskisyke 126 bpm.

Sunnuntai: Sähly 1 h.















Juomatäydennystä Joroisten puolimatkalla.

25.11.06

Still alive

Hengissä ollaan ja peruskuntoharjoittelu jatkuu. Bloggaaminen on jäänyt tosin vähemmälle viime aikoina, sen verran on ollut kiireitä. Lumet ovat sulaneet, joten ladulle en ole päässyt, mutta uintia, pyöräilyä ja juoksua on tullut harrastettua kevyesti viikottain. Täytynee ryhdistäytyä tämän blogin kanssa...

6.11.06

Havuja, perkele!

Tänne länsirannikolle ripautti sitten parina päivänä vähän lunta, ja kun on ollut pakkastakin, niin hiihtokausi on sitten avattu! Ja millä tavalla! Kilometrejä tuli heti ensimmäisellä viikolla mukavasti, ja mikä tärkeämpää, hiihto sujui rennosti ja vauhtia riitti. Pikku hiljaa muutaman vuoden säntillinen tahkoaminen alkaa kai tuottaa tulosta.

Maanantai: Hiihto (v) 56 min. Kauden ensimmäinen hiihto, ja hyvin kulki alusta asti. Tietysti vähän alussa oli ongelmia jo ihan senkin kanssa, että pysyi suksilla pystyssä, mutta jo parin kilometrin jälkeen tekniikka pysyi kohtuullisesti kasassa ;)

Tiistai: Hiihto (v) 45 min. Paljon parempaa menoa kuin maantaina, vaikka hiihtolihakset olivatkin vähän kipeänä.

Keskiviikko: Hiihto (v) 1h 2 min. Edelleen homma paranee, lihaskivutkin lievittävät.

Torstai: Hiihto (v) 1 h 40 min. Ruokahalu kasvaa syödessä, nyt alkaa jo harjoituksen kestokin olemaan lähempänä triathleetille sopivaa kestoa... Suksi liikkui kyllä poikkeuksellisen hyvin!

Lauantai: Hiihto (v) 40 min + hiihto (v) 1 h 40 min. Kun kulkee niin sitten annetaan hanaa! Ensin rauhallista (palauttelevaa) hiihtoa aamupäivällä ja iltapäivällä sitten hana auki. Hyvin kulki jälleen, nyt kelikin oli tosi liukas.

Sunnuntai: Hiihto (v) 55 min. Viikon päätteeksi vielä palauttavaa, vähän rauhallisempaa hiihtoa vajaa tunti. Ja illalla tietysti vakiosählyvuorolla sählyä tunnin verran.

Viikolla 44 harjoitustunteja tuli suunnilleen saman verran kuin edelliselläkin viikolla, eli vajaat yhdeksän.


Kokkola, perusmatka (1.5km+40km+10km), SM-sarjan porukkaa