21.7.08

Kuopio Triathlon 2008

Lämmin ja aurinkoinen Kuopio näytti triathlonisteille kauniit kasvonsa viime viikonloppuna. Kuopiossa kisailtiin SM-mitaleista normaalimatkoilla (uinti 1500 m, pyöräily 40 km ja juoksu 10 km). Lisäksi aamulla käytiin lastensarjan kisa, johon Roosa osallistui. Lastensarjan jälkeen starttasi kuntosarja, johon puolestaan allekirjoittanut osallistui.

Perjantai-iltana Savolainen Teräsmies Lemmettylän Teemu piti lapsille triathlonkoulua, jossa harjoiteltiin mm. vaihtoja. Lisäksi lapset kiersivät oman kisareittinsä tutustumismielessä. Paikalla oli mukavasti lapsia ja tunnelma oli kyllä hieno! Teemulle suuret kiitokset!

Lauantaiaamuna Roosa jännitti omassa startissaan uintia. Tähän oli varmasti syynä se, että Roosa ei ole käynyt koko kesänä avovesissä uimassa. Nihkeästi sujuneen uinnin jälkeen taisi jäädä vähän käsijarru päälle, mutta kaiken kaikkiaan kisasta jäi hyvä maku suuhun! Lisää uintia vain avovesissä, niin vauhtia tulee kaikkiin lajeihin reilusti lisää. Roosa on kuitenkin harjoitellut koko kevään ja kesän ahkerasti ja varsinkin pyöräily on kehittynyt huimasti.

Itsekin jännitin hieman uintia, mutta onneksi matka oli tällä kertaa jotain muuta kuin 3.8 km :) Kuopiossa kävin itsekin tänä vuonna ensimmäistä kertaa avovedessä, joten lähdin rauhallisesti matkaan ja uiskentelin kaikessa rauhassa lähinnä rintauimareiden kanssa kilpaa. 500 metrin matkalla menikin aikaa n. 12 minuuttia :) No ei ainakaan mennyt hapoille... Niinpä rantauduin hyvävoimaisena ja tein taas tyylilleni uskollisena HITAAN vaihdon.

Pyöräilyosuudella yritin runnoa oikein vauhdilla eteenpäin ja ohitinkin reilut 20 triatlonistia 20 km:n aikana. En peesaillut oikeastaan ollenkaan, eikä muutkaan tuntuneet pysyvän peesissäni minuuttia kauempaa (yhtä poikkeusta lukuunottamatta).

Juoksun alussa pohkeet vähän kramppailivat, mutta aika nopeasti jalat tottuivat juoksuun. Yritin juosta toisen 2.5 km:n lenkin ensimmäistä nopeammin, mutta 5 km:n juoksuaika oli yllättävän heikko 25 min. Huonoa juoksuaikaa lukuunottamatta olin ihan tyytyväinen omaan kisaani ja mukava oli olla viivalla pitkästä aikaa!


Lastensarjalaiset Kallaveden kylmässä syleilyssä


Pyöräilyosuudella



Juoksu

12.7.08

Terveisiä Joroisilta

Tämä kesä ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Viimeistelyt Joroisille menivät vielä mallikkaasti (to pyörä+juoksu-yhdistelmä 1h 30min, pe pyörä 3h, la juoksu 2 h, su uinti 45 min) mutta viikon alussa olinkin sitten flunssainen ja keuhkot riekaleina. Odottelin koko viikon parantumista, mutta mitään radikaalia käännettä parempaan ei tapahtunut, joten torstaina alkoi olla selvää, että omat kisat jäävät väliin tänä vuonna. Perkele!

No, olimme kuitenkin lähdössä Joroisille, olihan Roosan tarkoitus kisailla lasten kisassa perjantaina. Perjantai-aamuna Roosalla oli sama tauti kuin minullakin ja lisäksi vielä sopivasti kuumetta! Pienen perheneuvottelun jälkeen päätimme kuitenkin suunnistaa Joroisia kohti ihan kisaturisteina. Sinällään ihan hauskaa, mutta toisaalta vähän kuin suolaa haavoihin... Tauti ei ole vieläkään jättänyt onnetonta fyysistä majaani kokonaan, joten saa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu. Tekisi mieli ripotella tuhkaa päälleni ja paeta vuorille. Vielä kerran kirosana tähän loppuun - saatana!


Tilaisuus avattiin juhlallisesti Finlandialla - tietysti märkäpuku päällä laulettuna!


Ulkoministerin haastatteluhetki.


JiiVee vauhdissa!


Tiina, ylivoimainen ykkönen.


Hast luottavaisena jo ennen lähtöä.