31.10.06

300 tuntia täynnä

No niin, viime viikolla pamahti tämän vuoden treenitunneissa 300 tuntia rikki. Tasaisella vauhdilla koko vuoden harjoittelumääräksi tulisi siis reilut 350 tuntia. Eihän tuo paljoa ole, mutta tällaiselle vaatimattomalle harrastajalle aika mukavalta kuulostava määrä :)

Viime viikollakin tuli mukavasti treenailtua. Pidin kyllä tehot alhaalla koko viikon. Esimerkiksi parissa pyöräilytreenissä (vastuksella sisällä) syke oli 120-130. Lisäksi tein pari perusuintisettiä, jossa toisessa uin tasaisesti vajaat pari kilometriä ja toisessa 400 metrin vetoja nousevalla vauhdilla 3 kappaletta. Edellisen viikon juoksuharjoitusten jälkeen korvasin juoksutreenit suosiolla parilla kävelylenkillä. Vedin myös yhden vajaan parin tunnin sauvarullaluistelun. Se olikin viikon ainoa treeni, jossa sykkeet nousivat vk-tasolle.

Harjoitukset jatkuvat taas ensi viikolla! Nokia 6.8.2006 klo 7.00 siintää jo horisontissa ;)

23.10.06

Viikko 42

Treenit alkavat taas sujumaan rutiinilla ja vähän koholla olleet syketasotkin ovat asettuneet normaalille tasolle. Viikko oli aika tavanomainen peruskuntokauden viikko:

Maanantai: Juoksu 46 min. Juoksu meni oikein hyvin. Hölkkäsin tasaista vauhtia suunnilleen koko matkan. Vettä sateli vähän ja pimeää oli.

Tiistai: Sauvarullaluistelu 40 min. Kiireiden vuoksi kävin vain nopeasti vetämässä lyhyen reipasvauhtisen lenkin rullaluistimilla. Keskisyke oli 159 bpm, eli ainakin sykkeiden perusteella vauhtia oli reilusti :)

Keskiviikko: Juoksu 34 min. Keskiviikkona kävin taas juoksemassa. Tällä kertaa tein pari vetoa, jossa syke nousi 170 tuntumaan, muuten juoksin n. 145 sykkeillä. Juoksu kulki taas hyvin!

Torstai: Pyöräily 1 h 40 min. Innostuin lähtemään vielä maantiepyörällä tien päälle, vaikka aika kylmää kyllä oli. Ajoin n. 50 km vaihtelevilla vauhdeilla, pääasiassa kuitenkin rauhallisesti. Keskisyke oli 143 bpm ja keskinopeus n. 29 km/h.

Lauantai: Sauvarullaluistelu 1 h 40 min. Tämä on nyt tätä hiihtoon valmistautumista. Nyt sauvarullaluistelukin meni paremmin ja rennommin kuin aikaisemmat lenkit. Parhaiten sen huomasi keskisykkeestä (149 bpm).

Sunnuntai: Kävely 1 h 30 min + juoksu 24 min. Lauantai-iltana sateli lunta(!), ja sunnuntaina maisemat olivatkin sitten aika talviset. Kävin aamupäivällä kävelemässä, ja illalla saunalenkkinä juoksin n. 5 km reippaasti. Reippaan vauhdin vuoksi syke pysytteli koko lenkin ajan yli 150:n, keskisyke oli 157 bpm. Juoksuvire on ollut nyt hyvä, toivottavasti se sellaisena säilyykin. Koko vuoden aikana juoksukilometrejä on tullut todella vähän, joten toivottavasti nyt pääsisin tekemään jatkossa 2-3 hyvää juoksua viikossa ja saisin vähän juoksupohjia ensi vuodelle.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tuli katseltua Hawaijin kisaa netistä. Valitettavasti suomalaisilla oli erinäisiä ongelmia, joten ihan jättipottia Hawaijilta ei tänä vuonna tullut. Tom Söderdahl kärsi kylkikrampista ja Teemu Toivasella oli pyörän kanssa tekniikkaongelmia. Mukava kisaa oli kuitenkin seurailla, vaikka suomalaisia ei kärjessä näkynytkään. Toivotaan, että porukalla menee ensi vuonna paremmin!


Lunta, perhana!

18.10.06

Viikko 41

Tämä viikko (vko 41) oli ensimmäinen kokonainen treeniviikko pitkästä aikaa. Vielä homma on vähän hakemista, mutta loppuviikosta vanha rytmi harjoitteluun alkoi jo löytymään. Tässä lyhyt katsaus viikon treeneihin:

Maanantai: Reipas kävely 1 h 15 min. Kevyt hiki (ja runsaasti räkää) tästäkin irtosi tässä olotilassa.

Keskiviikko: Pyöräily 55 min + juoksu 10 min (katso edellinen blogimerkintä)...

Torstai: Sauvarullaluistelu 1 h 35 min. Ensimmäinen teholenkki piiitkään piiitkään aikaan. Raskaaltahan se tuntui, varsinkin lenkin loppuosa meni jo melkein kärsimyksen puolelle. Keskisyke oli 155 bpm.

Tarkoitus on tosiaan lisätä sauvarullaluistelua ja totuttaa elimistöä jo tulevaan hiíhtokauteen. Triathlon-huumassa sauvarullaluistelu ei kyllä kovin paljoa tällä hetkellä kiinnosta, mutta hyvä näitä on kuitenkin tehdä nyt syksyllä jonkin verran, kun talvella on tarkoitus kuitenkin pääasiassa hiihdellä. Hiihdon päälle talvella sitten kevyitä juoksuja tai pyöräilyä rullilla, niin harjoitukset palvelevat enemmän myös triathlonia.

Lauantai: Pyöräily 1 h 40 min. Hyvä pyörälenkki, jossa ajoin maantiepyörällä aerobisen kynnyksen molemmilla puolilla. Muutamia pätkiä vedin vähän reippaamminkin. Taitaa olla viimeisiä maantielenkkejä tälle vuodelle, koska ensi viikolla näyttäisi ennusteiden mukaan kylmenevän. Keskinopeus reilut 29 km/h, keskisyke 143 bpm.

Sunnuntai: Aamupäivällä tein reilun tunnin mittaisen rauhallisen kävelyn maastossa. Iltapäivälllä jatkoin maastoteemaa ja lähdin pitkästä aikaa hybridillä liikkeelle metsäpoluille. Mukavaa vaihteluahan tuo oli, mutta ei maantiepyöräilyä voita mikään, ei ainakaan maastossa ajo :) Lenkille tuli kestoa 1 h 26 min ja keskisyke oli 141 bpm.


Ikaalisten kärki Teemu Toivanen ja Tom Söderdahl

12.10.06

Back on the road!

Flunssa alkaa vihdoin helpottamaan, ja treenit ovat käynnistyneet uudelleen 15 päivän tauon jälkeen. Keskiviikkona pääsin vihdoin tekemään ensimmäisen kunnollisen treenin, kun pyöräilin vajaan tunnin ja juoksin kevyesti pari kilometriä pyöräilyn päällle.

Aika heikkoahan meno on tuollaisen tauon jälkeen, ja tuntuu että flunssa ei vieläkään ole täysin ohi. Pyöräilyssä vauhti oli ihan hyvä (keskinopeus 29.5 km/h), mutta keskisykkeestä (151 bpm) huomaa, että ihan kunnossa mies ei ole. Juoksu pyöräilyn päälle olikin sitten jo sellaista tervanjuontia, että lyhensin suunnitellun vitosen lenkin suosiolla pariin kilometriin.

Täytyy nyt vielä pari päivää ottaa kevyesti ja katsoa miten homma lähtee käyntiin. Muutenkin tässä on tarkoitus vähentää ja keventää harjoittelua peruskuntokauden tasolle, joka tarkoittaa itselläni tuollaista 4-7 h/vko. Pyöräkin saa jäädä kohta talliin pysyvästi (nyyh) - toivottavasti pääsisin pyöräilyn sijaan tekemään muutamia hyviä sauvarullaluistelulenkkejä alkavaa hiihtokautta ajatellen.


Pysyäkö pystyssä vaiko kaatua
(amatöörin naurettavaa vaihtoaluekomiikkaa)


4.10.06

Flunssa jatkuu

Flunssa on tällä kertaa sitkeää laatua, kymmenes päivä flunssaisena tulee huomenna täyteen, eikä tässä nyt toistaiseksi ole mitään merkkejä siitä, että tauti hellittäisi. Kaikki treenit on nyt jäänyt luonnollisesti tekemättä ja pääsen jatkamaan aikaisintaan ensi viikolla. Toivottavasti kunto ei nyt ehdi paljoa laskea, sen verran työtä olen kuntoni eteen tehnyt.