22.7.06

Palauttelua

Joroisten kisan jälkeen olen keskittynyt lomailuun ja palauttavaan kevyeen liikuntaan. Oikeastaan vasta nyt - viikko puolimatkan jälkeen - vasemman jalan pohje alkaa tuntua normaalilta. Joroisillahan pohje kramppasi aika pahasti 17.5 kilometrin juoksun jälkeen ja kun krampeista piittaamatta vain jatkoin (kieltämättä tuskaisesti) juoksua, niin pohjelihas tms. kai venähti/revähti hieman.

Vaikka viikko on ollut palauttava, niin kevyttä treeniä on silti tullut viikon aikana vajaat seitsemän tuntia. Maanantaina kävin todella kevyellä reilun tunnin pyörälenkillä. Keskiviikkona tein jo melkein normaalin 42 km:n pyörälenkin, jonka jälkeen tein vielä lihaskuntotreeniä vajaat puoli tuntia. Perjantaina kaivoin pitkästä aikaa rullaluistimet esille, ja tein 28 kilometrin kohtuullisen kovatehoisen sauvarullaluistelun. Lauantaina jatkoin aamupäivällä rullaluistelua tunnin rauhallisella lenkillä, ja iltapäivällä kävin vielä tunnin pyörälenkillä.

Perjantain ja lauantain aikana harjoittelu alkoi taas kulkemaan, ja henkisellä puolellakin meno maistui. Ensi viikolla on suunnitelmissa ainakin yksi pitkä (>100km) pyörälenkki, ja kai sitä uintiakin pitäisi taas ottaa mukaan. Uintiharjoittelut on tarkoitus tehdä märkäpuvulla avovesissä.


Tuskaa Joroisilla, jalat on loppu,
mutta onneksi maalisuora häämöttää jo!

Ei kommentteja: