21.7.07

Omia rajoja etsimässä: Kuopion katastrofi

Kuopion kuntosarjan kisa osoittautui kohdallani todelliseksi katastrofiksi. Aika huononi viime vuoden Ikaalisten kisasta (jossa oli vastaavat matkat huomattavasti raskaammalla reitillä, vain uinti oli Ikaalisissa hieman pidempi) melkein 20 minuuttia!

Muutamissa treeneissä esiintynyt hengityksen rahina ja pihinä palasi kisassa ja uinti meni pilalle kun haukoin vedessä henkeä kuin kala kuivalla maalla. Uinnin jälkeen kävelin vaihtoalueelle ja ajattelin jo lopettaa kisan, mutta ei kai sitä nyt toiselle puolelle maata viitsi keskeyttämään lähteä. Joten jatkoin pyöräilyyn, jossa hapen haukkominen jatkui enkä saanut sykettä nousemaan lähellekään normaaleja kisalukemia. Lisäksi viiden kilometrin pyöräilyn jälkeen oksensin hieman enimpiä urheilujuomia pois. Jaloissa ei ollut ollenkaan voimaa eikä ylämäkiin saanut minkäänlaista vauhtia. Pyöräilyn keskinopeus oli surkeat 30 km/h.

Juoksuun vaihdossa oksensin uudelleen ja lähden taivaltamaan 5 km:n matkaa kevyesti hölkäten. Hengitys rahisi ja syke ei noussut. Hölkkäilin kuitenkin maaliin, mikä on tässä jutussa olennaista.

Tarinan opetus: raskaista kisoista (kuten edellisen viikonlopun Joroisten puolimatka) kannattaa palautua kunnolla. Vedin Joroisten jälkeen normaalin harjoitusviikon, pidin välipäivän vasta perjantaina. Elimistö kapinoi harjoitusvauhtia vastaan koko viikon mm. pienellä flunssalla ja erilaisilla pienillä vaivoilla, mm. jalkakrampeilla. Omat rajat siis löytyvät tällä erää, mutta tämä ei jää tähän!

Päätän raporttini täältä Kuopiosta tähän.

Ei kommentteja: