3.4.06

Viikonlopun treenit

Lauantai: hiihto 52 min (10 km)
Sunnuntai aamupäivä: hiihto 2 h 10 min (33 km)
Sunnuntain iltapäivä: hiihto 1 h 26 min (20 km)

Lauantain hiihdon pilasi surkea sää. Ladulle oli satanut yön ja aamun aikana uskomaton määrä lunta. Niinpä hiihdettäessä suksea ei näkynyt lainkaan lumen alta! Vedin kuitenkin treenin kevennettynä läpi, kun olin kerran vaivautunut paikalle. Helppoa hiihto ei kuitenkaan ollut.

Sunnuntaina kävin aamupäivällä vähän mäkisemmässä maastossa nousemassa mäkiä reilun parin tunnin ajan. Yritin pysyä nousuissakin anaerobisen tason alapuolella. Hiihto sujui pienen lämmittelyn jälkeenhyvin, ja katkesin vasta viimeisen parin kilometrin aikana. Nostin keskisykettä n. 2-3 lyöntiä / 30min. Vertikaalinousua tuli 660 metriä.

Sunnuntai-iltana tein vielä reippaan hiihdon. Luisto ei ollut paras mahdollinen ja aamupäivän tehokas treeni oli imenyt miehen aika kuiviin. 12 kilometriä jaksoin kohtuullisen hyvin VK-vauhtia, mutta sitten oli pakko rauhoittaa menoa. Viimeiset kilometrit olivat tuskaa, mutta tulipahan annettua ladulle päivän aikana kaikki mitä irti lähtee! Kilometrejäkin tuli sunnuntaina yli 50 km.

Viikolla 13 tunteja kertyi yhteensä 10 h.

Sunnuntain aamupäivän harjoituksen data:
- keskisyke 153 bpm
- minimi 90 bpm
- maksimi 153 bpm
- EPOC 149 ml/kg (level 3)
- 1748 kcal

Ei kommentteja: