27.8.08

Uintia, pyöräilyä, mutta ei juoksua

Viime viikko oli taas mukava pk-viikko, tällä kertaa alkuviikosta uintipainotteinen ja loppuviikosta vahvasti pyöräilyyn keskittyvä. Olen nyt rehkinyt treenien parissa melkein kolme viikkoa putkeen ilman lepopäiviä ja tahti alkaa vaatimaan veronsa, ainakin oikean jalan akillesjänne on ollut vähän ärtynyt ja vaatinut jäähoitoa päivittäin. Sen vuoksi tältä viikolta on juoksulenkitkin loistaneet poissaolollaan. Tällä viikolla onkin tarkoitus ottaa pitkästä aikaa vähän kevyemmin ja pitää pari täydellistä lepopäivää - töitä täytyy tietysti tehdä joka päivä, mutta treenata ei...

Kirjoitan tätä junassa matkalla työkeikalta Helsingistä kohti kotia. Päivälle kertyy mittaa matkusteluineen yli 19 tuntia. Se hyvä puoli itsensä fyysisessä rääkkäämisessä (omien rajojensa puitteissa) on, että ei tällaiset keikat tunnu oikeastaan missään. Ennen tätä urheilullista "uudelleenheräämistä" tällaiset matkat tuntuivat useimmiten masentavan raskailta.

Junamatkan aikana olen tehnyt pääsääntöisesti töitä eli naputellut ohjelmakoodia (C#) vaihtelevalla menestyksellä. Sen lisäksi olen lukenut Timo Polarin kirjaa "Unelma etelänavasta - vaeltajan matkassa maailman vuoripoluilla ja erämaissa". On muuten hyvin kirjoitettu kirja, joka sisältää paljon elämää suurempia ajatuksia, joita peilaan harrastajatriathlonistin elämään ja löydän paljon yhtenäisyyksiä ajatuksissa. Suositeltavaa lukemista kaikille!

Polarin Timon kirjan lisäksi olen lukenut viime viikkoina myös John Krakauerin kirjan "Jäätäviin korkeuksiin", joka kertoo surullisenkuuluisasta Mount Everestin huipun valloituksesta (retkikunnan 9 kiipeilijää sai surmansa äärimmäisen kovissa olosuhteissa). Tuon kirjan olen lukenut jo ehkä kolmannen tai neljännen kerran, sainhan sen Veikka Gustafssonilta nimmareiden kera :) Lisäksi lukemistoni on sisältänyt myös laskuvarjojääkärinkillan matkasta pohjoisnavalle kertovan kirjan "Pohjoisnapa - jäinen haaste". Ja hyllyssä odottaa vielä Christer Bouchtin kirja "Jääteitä ja vuoripolkuja".

Näin upeat kirjat ovat saaneet miettimään myös omia tavoitteitani jatkossa. Mielessä kangastelee ainakin triathlonin kuninkuusmatkan läpäiseminen uudelleen ensi kesänä (toivottavasti pientä aikaparannustakin olisi luvassa). Lisäksi talveksi voisi kehittää jotain aktiviteettiä, jossa omia rajojaan joutuisi taas etsimään. 24 tunnin hiihto voisi olla huima kokemus, jos sellainen nyt ensi talvena jossain järjestetään!

Viikon treenit lyhyesti:

Maanantai: Uinti 40 min.
Tiistai: Uinti 40 min.
Keskiviikko: Uinti 45 min. Alkaahan se uintikin pikku hiljaa kulkemaan kun vain tahkoaa riittävästi...
Torstai: Pyöräily 2 h 20 min. Keskinopeus 33.8 km/h, keskisyke 144 bpm.
Perjantai: Pyöräily 2 h 30 min. Keskinopeus 28.8 km/h, keskisyke 134 bpm.
Lauantai: Pyöräily 1 h 40 min.
Sunnuntai: Pyöräily 1 h. Roosan kanssa pyöräilemässä, keskisyke 115 bpm. Hyvä palauttava lenkki.

Palaillaan, ja tsemppiä treeneihin kaikille! Vielä on kesää jäljellä, joten kaikki pyöräilemään ja liikkumaan muutenkin aktiivisesti!



Ang Dorje Sherpa Mt. Everestin huipulla

Ei kommentteja: